Aloitin siviilipalvelukseni 30.10.2017 lähtemällä matkaan Tampereen linja-autoasemalta klo 14.30, suunnaten Helsingin kaukoliikenneterminaaliin Kamppiin. Sieltä matka jatkui jatkobussilla kohti Ingermanin 6-tie-pikavuoropysäkkiä, eli toisin sanottuna siviilipalveluskeskuksen pysäkki. Keskus sijaitsee siis aivan Lapinjärven rannalla, Lapinjärven kunnassa, Ingermaninkylä nimisessä kaupunginosassa.
Pysäkille jäi kanssani kaksi muutakin nuorta miestä, jotka ilmeisen hämmentyneestä ilmeestä päätellen olivat myös matkalla samaan päätepisteeseen kuin minäkin. Pikaisen esittäytymisen jälkeen, jatkoimmo navigaattorin avustamana matkaa seuraavan kuukauden aikaiseen kotiimme, Latokartanontie 79A, 07810 Ingermaninkylä.
Kello oli jo reilusti yhdentoista yli kun pääsimme meille osoitettuihin majoitustiloihin, saimme toisen samalla bussilla tulleen jätkän kanssa kahden hengen huoneen ensimmäisestä kerroksesta, maan tasolta. Sain lakanat laitettua kerrossängyn alempaan punkkaan, menin sille makaamaan ja mietin hiljaa mielessäni: “Mitähän tämä vuosi tuo eteeni..?”
Tästä hetkestä matkani oikeastaan alkoi. Olin tottakai pohtinut tulevaa palvelustani paljon monesta eri näkökulmasta; Missä asun? Miten elän? Mitä koulutusjaksolla tapahtuu? Mihin menen suorittamaan palvelukseni? Voinko käydä palvelukseni aikana muissa töissä?
Ajatuksia oli ollut paljon mutta vasta siinä hetkessä, palvelukseenastumispäivänä, tai oikeastaan -iltana, sisäistin elämäni muuttuvan seuraavan vuoden ajaksi täysin normaalista rytmistäni eroavaksi.
Olen siis viime vuodet työskennellyt pääosin ravintola-alalla ja suurimman osan niistä asiakaspalvelun puolella, jolloin työaikani ovat sijoittuneet sinne johonkin klo 15 ja 03 väliin. Olen valvonut aina aamun pikkutunneille asti ja herännyt puolenpäivän jälkeen, käynyt työpäivän jälkeen juhlimassa työkavereiden kanssa, nauttinut nimenomaan tästä yöyhteiskunnan nousukaudesta (josta olen aikaisemmin kirjoittanut täällä:) ja vieroksunut päiväyhteiskuntaa ja sen toimintaa runnoen päähäni ajatuksia kuten “en vain ole aamuihminen”, “Miten joku voi mennä noin aikaisin nukkumaan?” tai “Pidän yöstä ja pimeydestä, en päivästä ja valosta”. Kuten myöhemmin tulen osoittamaan, nämä kaikki pitävät kyllä osittain paikkansa, mutta kolikolla on aina kääntöpuolensa.
Nyt sitten siirryn kyseisestä elämäntyylistä suoraan kuukauden treenipätkällä aamuherätyksiin, kello 21 haukotteluun, valois…eikun ei, pimeää täällä on silti, kun herään ja kun pääsen. Ainakin joku asia pysyy samana.
Palataan hetkeksi takaisin koulutusjaksolle. Siviilipalvelukseen kuuluu siis kuukauden pituinen koulutusjakso, jolla palvelusmiehille luennoidaan mm. siviilipalveluslakia, aseista kieltäytymisen historiaa ja yleisiä terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita. Tämän lisäksi jokainen valitsee neljästä suuntautumisvaihtoehdosta mieleisensä, jonka luennot täydentävät sitten muita, yleisiä luentoja. Vaihtoehtoja tällä hetkellä ovat siis:
YKS eli ympäristön ja kulttuurinsuojelu
PP eli palo- ja pelastusturvallisuus
VÄKE eli väkivallan ennaltaehkäisy
ja KAVA eli kansalaisvaikuttaminen
Valitsin itse kansalaisvaikuttamisen ryhmän, jolloin täydentävät kurssit liittyivät yhteiskunnallisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin, heijastettuna ne politiikan ja vaikuttamisen näkökulmasta. Luentoja oli erilaisilla otsikoilla, mm. Konfliktien anatomia, poliittinen toiminta ja pahimmasta selviytyminen.
Tapasin näillä luennoilla erittäin mielenkiintoisia ihmisiä, sekä luennoitsijoiden että kuuntelijoiden joukosta, ja keskustelut kyseisistä aiheista olivat aika ajoin erittäin intensiivisiä ja syvällisiä.
Vaikka lähdin koulutukseen avoimin mielin, sellainen mindset päällä, että otan tästä kaiken irti, elämä osasi silti yllättää todella positiivisesti! Sain tuon kuukauden aikana syttymään uudestaan pitkään sisälläni kyteneen kipinän yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja rakentavan keskustelukulttuurin kasvattamiseen. Meille kerrottiin ensimmäisinä päivinä, että jakson viimeisenä päivänä tulemme miettimään, mihin nämä kaikki päivät ovat kadonneet. Ja tämä väite, oli niin vahvasti tosi, kuin voi väite olla. Viimeisenä, ja samalla ensimmäisenä, päivänä, takaisin Tampereelle saapuessani, päätin muuttaa elämäni.
Tämä postaussarja on nimenomaan tarinani, matkani ja kehittymiseni ilmentymä.
“Skills are cheap. Passion is priceless.”
– Gary Vaynerchuk
Kirjoittaja on Tampereen keskustassa asuva, ravintola-alan työntekijä, yhteiskunnallinen ajattelija ja parantumaton seikkailijaluonne. Kirjoitukset käsittelevät asioita laidasta laitaan, yleensä heijastaen ajankohtaisia aiheita tai tulevaisuutta.
