search instagram arrow-down

Aihealueet

About me

Kirjoittaja on 22-vuotias Tampereella asusteleva, ravintola-alalla työskentelevä ajattelija, yhteiskunnallinen visionääri ja mies, joka päätti hypätä tuntemattomaan!

Blogissa on aiemmin käsitelty elämääni ja maailmaa yleisesti, mutta nyt pääasiassa matkaani ympäri Suomen nomadina.

Seuraa Twitterissä!

Ready for countdown..!

Lähden matkaan.

Ennen kuin kerron mihin ja miten, haluan kertoa hieman siitä, mitkä ovat olleet elämässäni niitä asioita, jotka ovat minut johtaneet tähän hetkeen, näin vahvaan ajatukseen nykyisestä elämästäni irroittautumiseen?

Voimme lähteä kelaamaan filmiä taaksepäin aika reippaalla kädellä. Jo pienenä tiesin olevani fiksu ja ajattelevainen ihminen. Halusin tietää kaikesta kaiken. Tutkin, pohdiskelin ja yritin selvittää asioita omassa päässäni jatkuvasti. Ehkä en tuolloin niinkään henkisen puolen asioita, vaan enemmänkin fyysistä maailmaa. Miten tämä maailma toimii, miksi tuo kivi on kova eikä pehmeä, mistä tuli tulee, miksi kreikkalaisessa mytologiassa oli niin paljon erilaisia olentoja, mitä jos nuo olennot oikeasti ovat olemassa, kasvaako ruoho rajattoman pitkäksi jos sitä ei ajeta, voinko opetella tekemään mitä vain, jos harjoittelen tarpeeksi..? Just to name a few.

Peruskouluun astuessani, huomasin pärjääväni mainiosti. Tehtävät eivät tuottaneet minkäänlaisia vaikeuksia, päinvastoin, turhauduin välillä siihen, että en saanut tarpeeksi haastetta. Ala-asteen viimeiset vuodet olivat kuitenkin toisaalta myös yhtä henkistä helvettiä. En tullut ollenkaan toimeen luokallani olevien poikien kanssa, vaan suurimman osan ajastani vietin tyttöjen seurassa. Tietenkään kukaan pojista ei tarkoittanut ajaa minua täysin pois porukasta, mutta näin tapahtui.

Viidennellä luokalla, murrosikäni pyörähdettyä kunnolla käyntiin, uteliaisuuteni tätä fyysistä maailmaa kohtaan oli jossain määrin alkanut hälventyä ja jokin mystinen voima veti minua henkisen maailman käsittelyä ja ymmärtämistä kohti. En viihtynyt tässä maailmassa, joten pystyin mielessäni luomaan mitä ihmeellisempiä asioita ja maailmoja, joihin pystyin uppoutumaan täysillä, unohtaen pieneksi hetkeksi tuon tuskan kolon, jota yksinäisyyteni hiljaa kaiversi sisimpääni. Tätä kautta pääsin ensimmäistä kertaa kosketuksiin käsittämättömien, mieleni sisällä asustavien voimien kanssa. Koska tässä fyysisessä maailmassa tapahtuvat asiat olivat aiheuttaneet reaktion mielessäni, uteliasiuuteni niiden kahden väliseen kanssakäymiseen heräsi.

Yläasteelle siirtyessäni, löysinkin yhtäkkiä uusia tapoja käsitellä tapahtumia. Näin mukaan astuivat päihteet. Milloin tupakka, jonka avulla pystyin soluttautumaan tuohon porukkaan koulun vieressä olevassa tunnelissa, milloin alkoholi jonka avulla pystyin hetkeksi päästämään irti epäsosiaalisesta, suuria sosiaalisia rajoitteita omaavasta minäkuvastani. Sain kuitenkin paljon hyviäkin ystäviä tuolta ajalta. Yläasteen luokkanikin oli huikea, pitäen sisällään toinen toistaan lämpimämpiä ihmisiä, joille en toivo mitään muuta kuin hyvää elämään. Olin löytänyt paikkani, ainakin hetkeksi.

Kun vihdoin yläasteen loputtua päätin lähteä ammattikouluun opiskelemaan, jouduin kohtaamaan rankan todellisuuden menneisyyteni ongelmia koskien. Ne eivät olleet kadonneet mihinkään, vaan puskivat uudestaan pintaan lähtiessäni kohti tuntematonta. Uusi ympäristö, uudet ihmiset. Tuona aikana löysinkin uuden tavan painaa nuo samat vanhat ongelmat alitajuntaani, pois häiritsemästä jokapäiväistä selviytymistäni: pilven polttaminen.

(Tiedän kannabiksen olevan tälläkin hetkellä suosittu, sekä keskustelun aiheena että käytössä, niin ympäri maailmaa kuin Suomessakin. Kerronkin nyt ainoastaan omia kokemuksiani, täysin omaan sisäiseen maailmaani ja ajatuksiini pohjautuen, eikä tämä kohta kirjoituksessani ole todellakaan mikään kannanotto aiheesta, ei puolesta eikä vastaan.)

Heti ammattikouluni alussa tutustuin laajasti opiskelijoihin, ja löysin tuota kautta itseni polttamisen parista harva se päivä. Pidemmälle tuota aikaa mennessä, polttamisesta tuli vahvasti osa sen aikaista identiteettiäni, ja olin myös täysin tietoisesti hyväksynytkin tuon faktan. Olen aina tykännyt kokeilla uusia asioita ja pilvi oli mahdollisuus tehdä tuota päänsisäistä tutkimusmatkailua erittäin tehokkaasti. Pidemmän päälle kuitenkin huomasin uppoutuneeni tuohon tutkimusmatkailuun niin vahvasti, että olin todellisuudessa hukannut itseni. Sen tiedonjanoisen, kiltin ja ymmärtäväisen ihmisen, joka ei tahtonut kenellekkään mitään pahaa. Olin kasvanut pisteeseen, jossa työnsin jokaisen ihmisen pois ympäriltäni, vain voidakseni löytää itseni kaipaamasta jotakin sanoinkuvailematonta, puuttuvaa osaa elämästäni. Ei ollut kyse siitä ettenkö olisi voinut toimia muiden ihmisten kanssa, selvänä tahi päihtyneenä, vaan enemmänkin siitä etten halunnut. Tänä aikana hoidin kuitenkin kouluni hyvin, matkustin vaihtoonkin yhteensä kolme kertaa ja sain jopa kunnian pitää puheen ammattikouluni päättäjäisissä. Kaiken tämän taustalla oli kuitenkin piilossa tuo pieni poika, joka pyrki pakoon. Halusi irroittautua täysin tästä tilanteesta, ottaa jalat alleen ja juosta.

Pitkään ajattelin, että pyrin ainoastaan pakoon tilannettani. Tätä minulle sanoi myös päihdepsykologini, jolla kävin tuohon aikaan puhumassa ilman että asiasta tiesi kukaan. Kukaan muu kuin rakas äitini. Tajusin kuitenkin, että en pyrkinyt ainoastaan pakoon, vaan syvin olemukseni on luotu matkustamaan, kokemaan, näkemään ja tutustumaan uusiin asioihin ja ihmisiin. Tuo pieni poika sisälläni oli tuolla hetkellä vain niin pahasti pelosta, surusta ja hämmennyksestä lamaantunut, ettei se kyennyt liikkumaan.

Vasta kolmannelle vaihtoreissulleni lähtiessäni lupasin itselleni, että nyt olisi aikani siirtyä eteenpäin. Toivoin, että olisin tehnyt tuon päätöksen jo huomattavasti aikaisemmin, mutta nykyään koen, että minun kuului roikkua tuossa pahassa olossani niin kauan, että tiedostin haluni päästää irti, olla tarttumatta enää niin vahvasti yhtään mihinkään.

Matkoillani olin elossa. Huomasin entistä vahvemmin sen, että kun liikuin paikasta toiseen, koin elämäni terävämmin, olin paljon energisempi ja oloni oli kevyt. En miettinyt tulevaisuuttani, enkä menneisyyttäni. Ainoa olemassa oleva asia, oli juuri tuo hetki.

Tuon viimeisen vaihtoreissuni ja tämän päivän väliin mahtuu melkein kolme vuotta. Tuona aikana olen asustellut Helsingissä ja Tampereella, tehnyt ravintola-alan töitä erinäisissä paikoissa, ja suorittanut siiilipalvelukseni. Nämä vuodet ovat tarjonneet minulle mahdollisuuden juurtua paikoilleni ja aloittaa elämään tuota tasaisesti jatkuvaa elämää vakituisella työpaikalla, mutta en silti koe sitä tehneeni.

Kun tajusin tuon asian, mieleeni iski eirttäin kirkas ajatus, että minun KUULUU mennä. En pakene, en lähde etsimään mitään tiettyä asiaa, vaan minun yksinkertaisesti täytyy lähteä, jotta olisin lähempänä todellista olemustani.

Aionkin siis lähteä matkaan niin, että pyrin karsimaan elämästäni kiinnittymistä, omistamista ja turhaa pysähtymistä. Lähdenkin siis matkaan ilman säästöjä, ja pyrin elämään päivä kerrallaan. Tavoitteeni on matkustaa ympäri Suomea vuoden päivät tällä tavalla.

Tottakai olen peloissani, murehdin tällä hetkellä paljonkin sitä että miten käytännössä toteutan matkani ilman mitään takeita seuraavasta yösijastani tai ateriastani. Mutta tuota pelkoa huomattavasti vahvempi on tuo tahto todellisen itseni kuuntelemisesta.

Tämä on niitä harvoja kertoja elämässäni tähän mennessä, kun toimin täysin tuon syvemmältä tulevan tahdon mukaan. Tähän mennessä jokainen sen tahdon mukainen päätös on kuitenkin johtanut minut johonkin suureen ja hyvään muutoksen aikaan.

Kirjoitan lähitulevaisuudessa kirjoituksen siitä, miten aion matkaani käytännössä toteuttaa, milloin tarkka lähtöpäivä on ja miten matkaani valmistaudun käytännössä, joten pysykää kuulolla!

Reissuni aikana tulen myös aktivoitumaan sosiaalisessa mediassa, koska pyrkimykseni on tallentaa koko matkani mahdollisimman hyvin, kaunistelematta tai kauhistelematta, joten voit seurata matkaani sekä Twitterissäni (@JonniHaume), Snapchatissani (jjahaume), Instagramissani (@jonnihaume) että myös täällä blogini puolella!

Haluaisin myös kuulla vinkkejä mihin mennä, tarinoita omista matkoistanne ja tajuamisistanne sekä ihan vaan ajatuksia tämänkaltaisesta projektista! Tavoitteenani on myös matkan aikana tavata mahdollisimman paljon ihmisiä, joten toivonkin että laitat viestiä missä tahansa kanavassa aina kun huomaat mun olevan jossakin lähistöllä!

Menkää suoraan sitä kohti, minkä syvällä sisimmässänne tiedätte oikeaksi. Peace out!

Advertisements
Leave a Reply
Your email address will not be published. Required fields are marked *

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: