Countdown has started!

Lähiaikoina olen miettinyt yhtä asiaa todella hartaasti: aikaa.

Kuukausi. Sen verran minulla on aikaa jäljellä tässä nykyisessä elämässäni. Elämässä, jossa joka kerta kotiovesta astuessani tiedän määränpääni, ja myöskin palaavani takaisin. Elämässä, jossa rutiini määrittää päiväni kulkua ja voin olla suhteellisen varma asioista. Lähes joka päivä viimeisen vuoden aikana, olen istunut näille samoille tuoleille, tilannut laten ja kirjoittanut ylös tuntemuksiani ohi lipuvista päivistä ja kuukausista, elämästäni.

Viime aikoina olen kuitenkin kokenut vahvan muutoksen omassa käsityksessäni elämää ja tärkeimpiä tavoitteitani kohtaan. Olen tajunnut, että vaikka olen tyytyväinen omaan elämääni, ei jatkuva tyytyväisyys ole mieltäni eniten ruokkiva olotila. Tästä johtuen, vuosia mielessäni hautunut ajatus irroittamisesta, repun pakkaamisesta ja irtaimiston myynnistä manifestoitui yllättävän nopealla tahdilla.

Muutama kuukausi sitten olin varma, että elämäni on menossa juuri oikeaan suuntaan. Rakastuneena ja juuri siviilipalveluksen päättäneenä, uusi myyntityö siinsi lähitulevaisuudessa. Elämällä on kuitenkin huvittava tapa työntää välillä aika isojakin kapuloita rattaisiin. Työ, joka minulle oli jo luvattu, jäi toteutumatta, ja parisuhdekin romahti nopeammin kuin olisin pahimmissa painajaisissa osannut kuvitella. Jäin tyhjän päälle. Loka- ja marraskuu olivat ehkä tähän astisen elämäni rankinta aikaa, ja ne tuntuivat jatkuvan loputtomiin.

Nämä kuukaudet ovat kuitenkin pedanneet pohjan muutokselle, jota en itsekään vielä täysin käsitä. Tajusin aikakäsitykseni muuttuneen aivan täydellisesti. Vaikka ajatus kuulostaa ilmiselvältä, sisäistin että ainoa aika johon voin vaikuttaa todella, on tämä hetki. Tämä muutti suhtautumiseni siihen, miten näen itseni, omat tavoitteeni ja maailman ylipäänsä.

Olisi aika hypätä, ja luoda elämäni uudestaan tässä hetkessä.

Joten, helmikuun ensimmäisenä maanantaina aloitan vuoden (ainakin alustavan tuntuman mukaan) pituisen matkani kävellen Suomea ympäri, ja ensimmäinen etappini on päästä mahdollisimman pohjoiseen! Yhdistän matkaani myös pyrkimyksen elää mahdollisimman vähällä rahalla, joten varaan tililleni ainoastaan sen verran rahaa, että minulla on varaa maksaa opintolainani lyhennykset ja kuukausittaiset puhelinlaskuni. Tällä haluan asettaa itseni tilanteeseen, jossa joudun oikeasti pohtimaan a) rahan b) rahattomuuden merkitystä sekä henkilökohtaisesti että yhteiskuntaa pyörittävinä asioina.

Se mitä matkalta toivon, ei ole oleellista. Sen sijaan haluan kohdata tulevaisuuteni sen oikeassa, todellisessa muodossa: nykyhetkessä. Viime vuosien aikana on itselleni kehittynyt vakaa luottamus oman syvimmän olemukseni ja universumin yhteistyöhön. Uskon, että se mitä tarvitsen, tulee matkallani eteeni. Ja ne asiat jotka eivät tule, en niitä siihen hetkeen tarvitse!

Vaikka pyrinkin irroittautumaan mahdollisimman hyvin arkisista asioista ja keskittymään sisimpääni, tulen silti varmasti kirjoittelemaan reissussa tapahtuneista asioista sekä tänne blogiini, että sosiaalisen median kanaviin. Tämä sen takia, että haluan a) mahdollisuuden palata itse mahdollisimman tarkasti eteeni tuleviin asioihin tulevaisuudessa b) rohkaista muitakin ottamaan henkisen spurtin omien toiveidensa ja haaveidensa kanssa.

Joten, jos haluat seurailla reissun etenemistä, käy seuraamassa Instagramissa henkilökohtaista tiliäni (jonnihaume) ja/tai reissutiliäni (abitmadnomad)!

Ja viimeisenä, jos teillä on mielessä paikkoja, joissa mun täytyy ehdottomasti mennä käymään matkan aikana, pistäkää rohkeasti viestiä!

Hiljennyn nyt järjestelemään vielä käytännön asioita kondikseen, ja toivotan kaikille oikein antoisaa ja haaveita edistävää tulevaa vuotta, olkoon se täynnä yllätyksiä!