Reissun alkamiseen on enää 18 päivää, ja jokainen päivä tuntuu menevän edellistä lujempaa. Niin paljon jo tehty mutta vielä niin paljon tehtävää.
Suurimmat varusteet, kuten teltta, rinkka ja makuupussi, on jo hankittu ja hyväksi havaittu. Kenkiä sisäänajetaan hyvää vauhtia, ja kämppä alkaa näyttää tavaramäärän suhteen samalta kun pari vuotta sitten muuttopäivänä, eli lukaalistani löytyy retkivarusteiden lisäksi sänky ja kasa vaatteita.
Viime viikolla, tavaroiden roudaamisen jälkeen käännyin oviaukolla katsomaan tyhjää asuntoani ja tunsin kuinka jokin sykli elämässäni umpeutui. Huikea ja samalla äärimmäisen pelottava tunne kahden aikakauden välisestä ajasta, jolloin kaikki epävarmuus alkaa puskea pintaan säälimättömällä voimalla. Voimalla, jonka olen jokaisessa elämäni muutosvaiheessa kokenut, mutta joka kerta se jaksaa yllättää.
Seuraavana päivänä sängyssä maatessani puhkesinkin itkuun.
Tuo itku oli jotakin elämäni onnellisimman hetken ja tappavan pakokauhun sekoitusta, jotakin sellaista joka toi mieleeni kertarysäyksellä kaikki ne asiat, jotka voivat mennä matkalla päin helvettiä. Huomasin pelkääväni, mitähän mä oon tekemässä? Tuon pelon tunteen huomatessani, huomasin vienon iloisesti suhtautumiseni siihen kuitenkin muuttuneen. Huomasin sanovani itselleni jokaisen uhkakuvan ja epäilyksen kohdalla “Mitä sitten jos tämä tapahtuu? Lähden silti, eikä mikään estä minua.”
Yhtäkkiä, näinkin pienen ja spontaanin, ajatuksen voima paljastui minulle. Jokaisella ajatuksella, jopa yhdellä, on aivan uskottomattoman suuri voima siihen, miten näet oman elämäsi. Jokainen ajatus on samalla järkyttävän voimakas ja haavoittuvan heikko. Tässä se mahtavuus piileekin, voimme itse tietoisesti valita mitkä ajatuksista ottavat sen suurimman voiman taakseen, ja kun teemme tämän, elämämme muuttuu.
Tarvitset vain yhden ajatuksen, jonka päätät olevan voimakkaampi kuin mikään muu tässä maailmassa.
Mille ajatukselle haluat tänään antaa tuon äärettömän voiman?
A Bit Mad Nomad 